Skidipelin pelilauta_kuvaaja Kati Rapia
Kuva: Kati Rapia

Skidipeli – lukutaitoseikkailu Stadissa / Itä-Helsingin 4.-luokille

Jättiläismäinen lautapeli tutustuttaa pelaajansa Helsingin keskustaan ja erilaisiin lukutaitoihin.

Skidipeli on Skidit-kollektiivin luoma konsepti, johon Helsingin kaupunginkirjasto on kehittänyt mediakasvatusta, tarinoita ja AR-teknologiaa yhdisteleviä pedagogisia sisältöjä yhteistyössä Mediakasvatuskeskus Metkan ja Kaskon Lukuinto-hankkeen pedagogisten asiantuntijoiden kanssa. Pelituokiossa seikkaillaan Helsingin keskustaan sijoittuvalla jättiläismäisellä pelilaudalla ja tehdään erilaisiin lukutaitoihin liittyviä tehtäviä. 

Pelin sisällöt on kehitetty erityisesti 4.-luokkalaisten opetussuunnitelmaan sopivaksi ja sitä voidaan hyödyntää mainiosti myös esimerkiksi ilmiöoppimisessa. Opettajat saavat halutessaan luokalleen myös Skidipeli – lukutaitoseikkailu Stadissa: opettajan opas –vihkosen, joka mahdollistaa perusteellisemman syventymisen pelissä esiintyviin teemoihin ennakko- ja jatkotyöskentelytehtävien avulla.

HUOM! Yli 23 oppilaan luokille suositellaan varattavaksi kaksi peräkkäistä peliaikaa, jolloin luokka voidaan jakaa kahtia.

Kategoriat

Elokuva, valokuva ja media, Sanataide ja kirjallisuus

Aktiviteetit

Kirjastovierailu, Seikkailu

Kohderyhmät

3.–6. luokat

Avainsanat

kaupunkihistoria, kaupunkikeskustat, kaupunkikulttuuri, kaupunkiympäristö, lukeminen, lukutaito, media, medialukutaito, pelit

Tapahtuman kielet

suomi

Maksuton

Kaupunginkirjasto

Yhteyshenkilö

Emilia Kämäräinen

emilia.a.kamarainen@hel.fi

0406744137

Tapahtumalla ei ole tapahtuma-aikoja
0